Neljän lapsen yksinhuoltaja äiti Kaisa on intohimoinen toimintavalokuvaaja Norjan Vossista. Hän on nauttinut valokuvaamisesta koko ikänsä ja aloitti vakavammin vuonna 2015. Valokuvattuaan kaiken perheestä kiinteistöihin, hän on nyt löytänyt paikkansa toiminta- ja hääkuvaajana.
Toukokuussa Focus Nordic pyysi minua kirjoittamaan itsestäni ja valokuvauksestani sekä näyttämään muutaman kuvan. Olen 32-vuotias, enkä edelleenkään osaa sanoa ei asioille, joihin en pysty, eli sanoin tietysti: ”Totta kai, onnistuu!”
Lapseni ovat lomalla. Minulla on neljä näitä pieniä, avuttomia ja aina tylsistyneitä olentoja. Poikani, ikää neljä ja kuusi vuotta, pomppivat sohvalla. Heillä on kaksi esiteinisiskoa, joita en tällä hetkellä näe, mutta huomaan erään kasveistani tarvitsevan vettä, joten nousen kastelemaan sitä. Tiedän, että kirjoittaminen jää heitteille, kun lapseni ja minä itse harhautamme minua. Minulla on ADHD ja neljä lasta, harrastan laskuvarjohyppäämistä ja rakastan valokuvaamista. Eikö olekin hauska yhdistelmä?
No, sitten tähän kirjoitusprosessiin. Heinäkuussa päätin yrittää kahdettakymmenettä kertaa ja saada jutun valmiiksi elokuun loppuun mennessä!
Olen valokuvaaja ja pidän itseäni visuaalisena henkilönä. Saatan yhtäkkiä saada ajatuksen ja yritän heti keksiä miten, missä, millä laitteistolla, kenen kanssa, milloin. Laadin suunnitelman. Mutta ääriurheilua ja erityisesti melontaa valokuvatessa sijaintivaihtoehtoja ei ole häävisti, eivätkä nekään välttämättä ole saatavilla ja sitten pitää vain pärjätä sillä mitä löytyy. Joskus sijainti tuntuu lottovoitolta, joskus vain plääh. Päässäni on enemmän ideoita kuin valokuviin mahtuu, mutta olen kärsivällinen, pakko olla.
Kun ajattelen mennyttä, mieleeni palaavat aina kamera kädessä vietetyt hetket. Muistan erikoisen jännityksen, joka minut valtasi aina kun sain ottaa sellaisen mukaan luokkaretkelle. Ensimmäinen muistoni on vuodelta 1993 tai 94. Löysin mummolasta vanhan rikkinäisen analogisen kameran, hopean värisen. Leikin sillä jatkuvasti ja teeskentelin ottavani kuvia. Kunnes sitä ei enää ollut, sillä ukki oli heittänyt sen menemään, koska se oli rikki. Lohdutukseksi sain jäätelön. Koulussa tykkäsin jo ottaa oikeita kuvia, mutten koskaan liittynyt valokuvauskerhoon. Uskottelin itselleni, että he olivat vain luusereita, mutta oikeasti minua pelotti. Valokuvasin muutamia kavereitani, hieman luontoa.
Myöhemmin otin kuvia lapsistani, makroja, vähän maastoa, jokia ja yötä. Sitten aloin saamaan palkallisia keikkoja, perhekuvia, vauvoja, konfirmaatioita ja häitä. Sitten lisäsin lennokin! Ajattelin vain, että nyt satsataan kunnolla. Ostin DJI Inspiren ja ajoin sen vahingossa puuta päin. Se törmäsi kiveen ja tippui jokeen. Myin jäännökset ja hankin hienomman, mustana. Valitettavasti kolmannella lennolla menetin yhtäkkiä hallinnan ja se kiisi suoraan kohti vuorenseinää. Se juuttui korkean hoikan koivun latvaan ja jatkoi täydellä voimalla. Harkitsin hetken puun kaatamista, mutta kiipesinkin itse ylös ja sain haavoja käteeni heti tartuttuani lennokkiin. Arvet kestivät pari vuotta ennen haalentumistaan. Lennokki oli korjattavana puoli vuotta, ennen kuin he onnistuivat päivittämään GPS:n. Myin mokoman. Nyt minulla on Mavic 2 Pro.
Vuonna 2018 muutin Etelä-Norjan Vossiin. Siellä oli tietysti pakko oppia pujotteluhiihtoa. Menin keskukseen, lainasin sukset ja kysyin minne mennä ensimmäisellä kerrallani. Lainaaja osoitti lasten aluetta. Nauroin ja sanoin, etten todellakaan menisi sinne! Suuntasin suoraan huipulle! Siihen meni tunti tai kaksikin, mutta pääsin takaisin alas, joskin mustelmilla ja pettyneenä. Olin unohtanut opetella pysähtymään. Palasin kotiin ja lisäsin pysähtymisen ja kääntymisen Youtuben avulla taitokokoelmaani. Toisella kerralla onnistuin.
Pian sen jälkeen lähdin valokuvahiihtämään. Sain joka otoksen jälkeen oudon iloisen tunteen. Ei kestänyt kauaa, kun olin riippuvainen ja janosin lisää. Käytössäni oli 5D mk2 ja 85 mm muotokuvaobjektiivi, jolla tarkennus oli tehtävä käsin. Vaihdoin lopulta kameraa ja objektiivia pariinkin kertaan, kunnes päädyin nykyiseen lempiyhdistelmääni: 1DX ja 70–200 mm.
Varhain aamulla hiihtokeskuksessa Cato Lægreidin seurassa. Joskus yksinkertainen on parasta.
Canon EOS 7D Mark II ja Tamron 45 mm f/1.8
1/2500sek, f/4, ISO 100
Cato Lægreid. Joskus puuterilunta ei ole ja on vain tyydyttävä siihen mitä on. Tässä otoksessa ihastuin tuulen lumeen kaivertamiin jäätyneisiin yksityiskohtiin ja otin ne etualalle.
Canon EOS 7D Mark II ja Samyang 14 mm f/2.8 kalansilmä
1/2500sek, f/5, ISO 100
Cato Lægreid. Tässäkin lumi on kovaa, mutta lentävät palaset tekevät kuvasta aika komean, vaikken tehnytkään sille mitään kahteen vuoteen ottamisen jälkeen. Tarinan opetus: älä koskaan poista kuvia, joissa et näe potentiaalia. Muokkauskykysi ja valokuvamakusi parantuvat ja muuttuvat ajan myötä!
Canon EOS 7D Mark II ja Samyang 14 mm f/2.8 kalansilmä
1/3200sek, f/2.8, ISO 100
Kesällä 2019 suoritin laskuvarjohyppykurssin. Kuvasin useita laskeutumisia ja kuvauksista moni oli melko riskialtis. Avainsana on nopeus, 20 minuutin välein laskeutuu uusi ryhmä. Kyseessä on siis täydellinen paikka harjoitella ripeästi liikkuvien kohteiden kuvaamista.
Harrastan itsekin laskuvarjohyppyä, joten vietän Vossin laskuvarjohyppykeskuksessa paljon aikaa itse hypäten, muuten vain tai laskeutumisia kuvaten. Ammattilaishyppääjiä on tosi hauska kuvata ja he tekevät mielellään outouksia. Kuten minäkin! Hauskimpia kuvauskohteitani ovat olleet syöksylaskeutumiset, joissa makasin itse maassa ja Nick Reyes syöksyi ylitseni mahdollisimman matalalta! Lähin otos oli niin likeltä, ettei hän mahtunut kuvaan edes ultra-laajakulmaobjektiivilla. Ryhtyisin siihen vain sellaisen ihmisen kanssa, jonka tunnen ja johon luotan.
Tom Keelan. Tämä oli ensi kerta, kun yritin lähikuvia laskuvarjohyppääjistä. Tunnemme toisemme hyvin, joten tuntuu epätodelliselta kuvata siellä. Ihan kuin hyppääjät syöksyisivät kimppuuni lentämällä yli läheltä. Jos et ole tunnettu laskuvarjohyppääjien yhteisössä, on tärkeää tutustua lajin turvallisuussääntöihin. Lupaan, että heistä on ihana olla mallina!
Canon EOS 7D Mark II ja Samyang 14 mm f/2.8 kalansilmä
1/800sek, f/2.8, ISO 100
Karsten Langeland. Joskus meillä on tylsää, ja parhaat ajatukset syntyvät juuri tylsyydestä. Savupommeja käytetään usein vapaassa pudotuksessa ja laskeutumisessa, ja ne kiinnitetään nilkkoihin. Haluaisin ajatella olevani ensimmäinen, joka asetti savua laskeutumiskentälle. Lentoliikenteen takia tarvitsimme tietysti luvan, ja lentäjän ja muiden hyppääjien oli tiedettävä savusuunnitelmistamme. Vain keskuksessa työskentelevien kokeneiden ammattihyppääjien sallittiin laskeutua savun läpi.
Canon EOS 1DX ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/2500sek, 114mm, f/2.8, ISO 100
Kun muutin Vossin Raundaleniin maailman parhaimpiin kuuluvien melontajokien äärelle ja pääsin maistamaan melonnan valokuvaamista, tulin heti riippuvaiseksi.
Ensimmäisessä kuvauksessani oli Dag Sandvik, joka otti mukaansa Sasha Vales Toledanon ja Mia Derdaun. Olin hyvin innoissani ja luotin kykyihini, mutta kaikki meni metsään. Hukkasin muistikortin, jossa oli valokuvista parempi puolisko ja jäljelle jäivät vain surkeat kuvat. Myönteinen asia oli se, että ystävystyin Sashan kanssa ja yhdessä järjestimme kuvattavakseni monia muita koskimelontareissuja. Valitettavasti hän on sittemmin muuttanut takaisin Ranskaan.
Sasha Vales Doledano laskemassa yhtä Vossin kolmesta korkeimmasta koskesta nimeltä Nenänmurtaja. Kuten arvata saattaa, könkään nimi tulee monista verta vuotavista nenistä, jotka siitä putoaminen on aiheuttanut.
Canon EOS 5D Mark III ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/3200sek, 144mm, f/2.8, ISO 100
Mathias De Ferrari Bøhme, Mjølfjell.
Canon EOS 1DX ja Tamron 70-200mm f/2.8
1/1250sek, 74mm, f/3.2, ISO 100
Sasha Vales Doledano, ruumisarkkupudotus. Ensimmäinen hyvä melontakuvani.
Canon EOS 7D Mark II ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/2000sek, 123mm, f/2.8, ISO 100
Melonnan valokuvaamisesta on tullut suosikkiasiani. Vietän paljon aikaa joen törmällä ja olen tutustunut moniin melojiin sekä tietysti itse jokiin. Joki ei ole koskaan sama tänään kuin eilen, veden taso voi nousta ja laskea tunneittain. Auringonvalon tulokulma tai sen puute ja sade tekevät hyvän kuvauspaikan löytämisestä haastavan. Joskus vaihtoehtoja ei vain ole. Vaikeinta on juoksennella ympäriinsä, kiipeillä ylös alas, pakottautua paksujen röteikköjen ja soiden läpi ja unohtua herkuttelemaan marjoja. No, viimeisin on kyllä melko mieluisaa.
Jatkan toki myös muiden kohteiden valokuvaamista, koska se on hyvä tapa harjoitella eri kulmia, tutustua objektiiveihin ja kerätä uusia ideoita melontakuvia varten.
Kesäkuun lopussa 2022 valokuvasin Vossissa Extreme Kayak -maailmanmestaruuskilpailuissa. Kyseessä on aivan eri asia, kuin suunnitellut kuvaukset, mutta sain pari otosta joihin olin tyytyväinen.
RedBull-urheilija Adrian Mattern meloo karsintojen jälkeen Vossissa Extreme Kayak -maailmanmestaruuskisoissa 2022.
Canon EOS 1DX ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/2500sek, 200mm, f/2.8, ISO 100
Fabian Tandler Vossin Extreme Kayak -maailmanmestaruuskisojen 2022 välierässä.
Canon EOS 1DX ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/2000sek, 200mm, f/2.8, ISO 100
Minulle soitetaan yleensä puoli tuntia tai tunti ennen tapaamista vesillelaskun yhteydessä. Teemme nopean suunnitelman kuvauksista ja sitten astumme jokeen. Viestintä on käytännössä mahdotonta muuta kuin melojien omalla elekielellä. Minulta meni rutkasti aikaa ja monia epäonnistuneita yrityksiä, ennen kuin ymmärsin mitä he yrittivät sanoa.
Kuohupäät ovat harvinainen näky joessa, niihin tarvitaan roimasti vettä ja ne kestävät vain tunnin tai kaksi. Viime vuonna pääsin kuvaamaan sellaista, ja rakastuin tuloksiin, vaikka kuvatessa satoi kaatamalla vettä ja oli pimeää.
Dag Sandvik melomassa/harjoittelemassa kuohupäällä.
Canon EOS 1DX ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/1250sek, 154mm, f/2.8, ISO 100
Julian Stocker. Toinen kuohupää. Olen ihastunut tapaan, jolla vesi halaa häntä tässä kuvassa. Kivet ja vesi muodostavat tummia alueita, jotka tekevät kuvista kiinnostavampia ja miellyttävät silmää. Tämän kuvan otin sateisena iltana, joten oli alkujaankin aika synkkää. ISO-herkkyyden pidin silti vain 200:ssa.
Canon EOS 1DX ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/1000sek, 200mm, f/2.8, ISO 200
Norjan kansallispäivänä eli toukokuun 17. päivänä 2021 minua pyydettiin kuvaamaan BASE-hyppäämistä. Se oli ensimmäinen kertani. Vuorelle patikointi varhain aamulla hyvässä seurassa ja monien naurujen saattelemana oli jo itsessään elämys. Mutta voi kuinka olin hermostunut, pelkään korkeita paikkoja, ja minusta tuntui kuin olisin itse BASE-hyppäämässä, enkä vain valokuvaamassa. Kun olin valmis, hölkkäsin täristen pikapikaa alas turvaan. Jos ihmettelet miten voin pelätä korkeita paikkoja laskuvarjohyppääjänä, niin 4 000 metristä ei oikein hahmota korkeutta samalla tavalla. Se muistuttaa enemmän Google Maps -karttakuvaa.
BASE-hyppääjiä järven yllä. Minua pyydettiin kuvaamaan kansallispäivän BASE-hyppyä Granvinissa. Järvi tekee otoksesta hyvin taiteellisen ja pelkistetyn.
Canon EOS 5D Mark III ja Tamron 70–200mm f/2.8
1/1000sek, 200mm, f/2.8, ISO 100
Ludvig Felix Lorentzen, Norjan kansallispäivä, BASE-hyppy.
Canon EOS 5D Mark III ja Tamron 70–200mm f/2.8
1/1000sek, 131mm, f/2.8, ISO 100
Urheilun kuvaaminen toiminnan tiimellyksessä ja suunnittelematta on hyvin antoisa tapa ilmaista itseäni. Matkalla kuvauspaikkaan olen jännittynyt. Kuvatessani olen keskittynyt ja pystyn ajattelemaan nopeasti, aivan kuin kehossani virtaisi adrenaliini. Kuvausten jälkeen olen rento ja onnellinen, enkä malta odottaa näkeväni otoksiani isolta näytöltä. Aivan kuin laskuvarjohyppääminen, mutta omanlaistani ääriurheilua.
Martin Vonheim ja Dag Sandvik pyysivät minua mukaansa tammikuussa. Kuvattuani heitä Nenänmurtajalla näin nämä suuret jääpalikat. Kuva oli vain pakko ottaa.
Canon EOS 1DX ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/400sek, 200mm, f/2.8, ISO 400
Manu Vink Wackernagelin mela hajosi hänen tippuessaan Nenänmurtajalta. Hetki oli pelottava. Ilman melaa on täysin avuton, ja vesiputous voi helposti imeä pinnan alle, jos siitä ei pääse pois.
Canon EOS 5D Mark III ja Tamron 70–200 mm f/2.8
1/4000sek, 182mm, f/2.8, ISO 100
Canon EOS 7D Mark II ja Tamron 70-200mm f/2.8
1/2000sek, 70mm, f/2.8, ISO 100
Canon EOS 7D Mark II ja Samyang 14mm f/2.8
1/2500sek, 14mm, f/5, ISO 100
